viime viikonloppuna suuntana oli Taupo ja moottoriurheilu ja telttailu. en ole eläessäni ollut niin kylmissäni mutta sentään aamu oli kaunis.
tämä oli siis 6.30 aamulla.
en ole koskaan pitänyt itseäni ihmisenä joka innostuu autoista, mutta yllätyksekseni oli ihan hauskaa kun viikonloppu täyttyi palavan kumin ja moottoriöljyn hajusta ja moottoreiden karjumisesta. oli driftingiä ja rekkarallia ja moottoripyöriä sivuvaunuineen. sain jopa kyydin sellaisessa!
tuollaisessa
seuraava yö ei ollut läheskään yhtä kylmä, ja olin mielissäni. söin hyvin ja ilmaiseksi, kiusasin ihastuneita teinejä, kuljin öisellä ajoradalla ja keskustelin syvällisiä pilvipää-taiteilijanuoren kanssa. aamulla oli barbecue-aamiainen ja lähtö takaisin kotiin. poikettiin Huka Fallseilla ja ymmärrettiin että vedellä on tuhoavakin voima
ja ajettiin viisi tuntia väsyneinä kotiin ja näkymät olivat hienoja. kuu nousi isompana kuin koskaan - tai näin väittävät tieteilijät, itse en huomannut eroa.
olen ollut poikki koko viikon, en tiedä mistä johtuu. siksi ehkä tännekin kirjoittaminen tuntuu valtavalta vaivalta. tuntuu siltä että alan sopeutua elämään täällä, ja alan löytämään ihmisiä joiden ympärillä haluan viettää aikaa. en halua maalata piruja seinille sanomalla että tästä lähtien alkaa menemään vain paremmin, mutta toivon tosiaan näin.
kaipaan kovasti herrasmiehiä ja äitejä ja isiä ja veljiä ja ystäviä ja ihmisiä joihin voin luottaa vaikka hengelläni, ja pelkään kuollakseni että palatessani suhteet ovat muuttuneet ja kun ajattelen sitä kurkkua kuristaa ja tuntuu etten haluaisi elää enää. en halua itsekään muuttua, ehkä kasvaa ja itsenäistyä, mutta haluan olla sama ihminen.
hostmama (en sano äiti, en, en, en. kukaan ei korvaa äitiä) tuntuu tottuvan läsnäolooni, mutta tuntuu yhä turhautuvan helposti jos vertaan asioita kotona ja täällä, jos unohdan tehdä jotain tai jos asiat vain eivät mene niin kuin hän haluaa. teen tästä isomman ongelman kuin se on, mutta välillä vain ahdistaa kun koittaa pitää yllä keskustelua ja toinen osapuoli ei vastaa vaan eleistään ja ilmeistään näkee ärtymyksen ja arvostelun. mutta kun on hyviä hetkiä, nämä asiat unohtuu. toivottavasti niitä on enemmän.
kuulemisiin, rakkaani! pitäkää minut ajan tasalla ja älkää pelätkö tulla puhumaan, sillä kotini ja elämäni ovat yhä siellä
